Kesämuoti 2014

img-08Kesän ja kevään 2014 muoti on melkoista sekamelskaa, joten jos haluaa pukeutua trendikkäästi, päälle voi kiskaista lähes mitä tahansa. Kasari- ja ysärityylit ovat tehneet paluunsa ja vaatteissa näkyy niin sporttisuus kuin suuret printitkin. Kevään ja kesän muotivärejä ovat sininen eri muodoissaan mutta nyt unohdetaan tylsä laivastonsininen ja päälle puetaan taivaansinistä ja koboltinsinistä. Klassinen valkoinen tietysti pitää yhä pintansa, myöskään pinkki ei ole hävinnyt minnekään vaikka moni ehkä sitä toivoisi näkevänsä jo hieman vähemmän. Pinkkiä löytyy monen eri sävyisenä ja myöskin kevään ja kesän muodissa tullaan näkemään paljon sykkivää punaista.

Naisten vaatteista tutut kukkakuosit ovat siirtyneet myös miesten vaatteisiin ja sääntönä tuntui olevan että mitä enemmän ja isompia kukkia, sen parempi. Oikeat kukkakedot ovat vallanneet miesten vaatteet ja noh, tämä voi kyllä jakaa kansan mielipidettä pidetäänkö kukkakuosit verhoissa ja naisten päällä, vai sopivatko ne myös miehille.

Neuleet kuuluvat myös kesämuotiin, eivät pelkästään talveen ja niitä voi hyvin yhdistellä rennompaan pukeutumiseen. Ne lämmittävät mukavasti viileinä kesäöinä ja mikäpä estää yhdistämästä ohutta neuletta myös kauluspaidan kaveriksi, tyylistä tinkimättä.

Kevään ja kesän mallistoihin kuuluu myös paljon printtikuosia. Isoja, laajoja, graafisia pintoja ja tämä onkin ehkä tulevasta trendistä se kompastuskivi, johon ei kannata ehkä isomman miehen sortua, ellei halua herättää kiusallista huomiota juuri niihin alueisiin, joita ei haluaisi korostettavan. Joten jätetään printtikuvioiset pikkutakit ja housut niille, joita ne oikeasti pukevat. Ehkä housuissa vielä ne toimivatkin isomman kaliiberin miehillä, kunhan yläosa onkin sitten jotain muuta, hieman hillitympää.

Sama pätee ruutujen kanssa. Kesän trendi siis on suuret alat ja myös ruudut ovat tässä muodissa isoja. Ruutuhousua, paitaa ja takkia, ja isompi mieskin voi niitä käyttää, kunhan pidättäytyy hieman pienemmässä mittakaavassa. Tai noh, ruutukuosiset housut ovat ehkä ok hieman hillitymmän yläosan kanssa. Myöskin raitaa kuuluu kesän muotiin, niin pysty kuin vaakaakin joista turvallisempi valinta isolle miehelle on pystyraita.

Kasaritunnelmasta henkii kaksiriviset puvut, mutta niidenkin osalta voidaan kysyä, onko se turvallinen valinta? Puvun napitus kiinnittää huomiota juuri siihen alueeseen, jota vatsakkaampi mies haluaa ehkä välttää. Samoin kesän trendinä näyttivät olevan lyhyet pusakat. Niin kauan kuin huomio ei kiinnity liikaa vatsan seutuun, ne ovat osaltaan ok. Ehkä yläosassa on jokin juju, joka kiinnittää huomion enemmän ylös? Myöskään neljäs kesän trendi eli ylisuuret vaatteet eivät imartele isoa miestä, vaan saavat näyttämään vieläkin isommalta, joka ei ole se haluttu lopputulos.

Mutta kesän trendimateriaalit suosivat kyllä miestä, sillä vaatteet ovat kevyitä ja laskeutuvia. Materiaaleista mainittakoon silkki, satiini ja sifonki, jotka ovat yhdistetty enemmän naisten muotiin, mutta sopivat sopivasti annostettuna myös miehisempäänkin pukeutumiseen.

img-09Nyt varmaan jäljelle jäi enää kysymys, että mitä sitä sitten oikein pukisi päälleen ollakseen kesällä trendikäs mutta silti ei yliampuva? Sääntöhän on, ettei sitä nyt tarvitse itseään päästä varpaisiin kuorruttaa trendikankailla ja materiaaleilla, vaan sieltä voi poimia itselleen sopivia annospaloja, joita lisätä omaan vaatekaappiin. Esimerkiksi paidoista huomio kiinnittyi liukuvärjättyyn paitaan, joka ainakin teoriassa kuulostaisi siltä, että sopisi hyvin myös isomman miehen päälle. Yläosasta tummempi, alhaalta vaaleampi jolloin huomio kiinnittyy enemmän ylävartaloon kuin vatsan seutuun. Tällaisen paidan kaveriksi voi lisätä lähes mitä vain ja vaikka yleensä isoa miestä suositellaan laittamaan paita housuihin, voisi sen tällaisen paidan kanssa jättää tekemättä. Ja paidan värin valinnassa voisi suosia niitä rohkeampiakin sävyjä joita muuten ei tulisi kokeiltua.

Kukkakuosista voisi poimia vaikka jotkut kivat shortsit, muuallekin kuin rantakäyttöön. Vaikka olisikin lyhyt ja tanakka, alavartalo yleensä on hieman eriparia yläpään kanssa ja näin huomio kätevästi siirtyisi alavartaloon. Kesän muotia kun ei tarvitse ottaa niin vakavasti, ja mikäs olisi parempi siihen kuin kukkashortsit. Myöskin kauluspaidassa kukkia voi käyttää, mutta tällöin kuosin valinnassa voi olla hieman tarkempi sen suhteen, kerääkö se liikaa ei-toivottua huomiota.

Ja neuleet, ne nyt sopivat kelle vaan. Etenkin kesällä kun ei muutenkaan suosita mitään paksuja neuleita, joita ei muutenkaan suositella isoille miehille ja ohuemmat toimivat aivan yhtä hyvin. Ja totta kai trenditietoinen mies muistaa piristää pukeutumistaan tyyliin sopivilla asusteilla, aurinkolaseilla ja hatuilla esimerkiksi.