Rennot vaatteet isossa koossa

img-06Varmaan suurin osa miehistä on jossakin vaiheessa tullut kutsutuksi juhliin, jossa pukukoodina on casual tai smart casual. Näitä sanoja ei yleensä suomenneta, vaan niitä käytetään sellaisenaan kertomaan tilaisuuden pukukoodi. Ne eivät tarkoita samaa kuin tumma puku, vaan kyse on astetta rennommasta pukeutumisesta. Mutta liian rentokaan se ei saa olla. Kuinka siis pukeutua oikein jos on muutenkin haastetta löytää sopivia vaatteita?

Tärkeintä ainakin on, että vaatteet ovat ehjät, siistit ja oikean kokoiset. Niin ja vaikka kuinka olisi jokin merkkivaate, jonka logo on näyttävästi brodeerattu paidan rinnukseen, ei sekään ehkä täytä täysin casual pukeutumisen kriteerejä. Casualilla tarkoitetaan sitä, että vaatetus saa olla rento mutta silti toimiva kokonaisuus. Suorat housut, kauluspaita ja irtotakki sopivat hyvin, joissakin tilanteissa suorat housut voi korvata myös farkuilla tai muilla housuilla, esim. chinot tai pellavahousut toimivat yhtä hyvin jos tilanne sen sallii. On aina huomioitava myös vuoden aika ja tilaisuuden teema ennen pukeutumista muihin kuin suoriin housuihin. Jalkineiksi siistit nahkakengät, mutta yhtä hyvin jalkaan voi sujauttaa jotkin muut kengät vaikkakin sandaalit voi täysin unohtaa. Ellei sitten ole kesäaika ja rentojen pellavahousujen kaveriksi nyt vain sopii paremmin sandaalit kuin nahkakengät. Tosin, siinäkin on omat pienet temppunsa. Mikään ei ole naurettavampaa kuin pukea sandaalien pariksi sukat, oli ne sitten valkoiset tennissukat tai muutkaan eivätkä nyt ehkä mitkään sporttisandaalit sovi mihinkään muualle kuin ulkoilullisiin harrastuksiin jos sinnekään.

Niin, rento pukeutuminen ON yllättävän vaikeaa, eikö? Vielä jos pukukoodin lisätään sana ”smart” jolloin odotetaan vielä astetta erilaisempaa pukeutumista kuin pelkkää casualiin.

Mitkä sitten ovat hyviä vaihtoehtoja isolle miehelle? Lähdetään liikkeelle vaikka niistä housuista. Yleensä ne ovat tummat housut, mutta varsinkin kesäaikaan voi suosia myös vaaleampia sävyjä jos tilaisuus ei ole niin muodollinen. Musta, sininen, harmaa, beige, kaikki käy, kunhan housut ovat istuvat, tarpeeksi väljät myös vyötäröltä ja reisistä ja ennen kaikkea oikean pituiset. Lyhemmän miehen kannattaa välttää housuja, joissa on käänteet lahkeensuissa, koska nämä saavat näyttämään vieläkin lyhemmältä. Materiaali on laskeutuvaa, koska liian paksu kangas ei istu hyvin ja saa olon tuntumaan epämukavalta. Vyö on hyvä lisä, kunhan jätetään ne kaikista suurimmat ja koristeellisemmat vyön soljet pois, koska ne kiinnittävät vain turhaan huomiota vyötärön seutuun.

Paidaksi isommalle miehelle sopii melkein mikä vain. Casualissa pukeutumisessa, vaikka se rentoa onkin, kannattaa unohtaa ne suurikuvioisimmat kirjavat havaijipaidat kaappiin ja pitäytyä vaaleissa yksivärisissä tai muuten neutraaleissa sävyissä. Mutta valkoiset paidat voivat jättää täysin huomiotta, ne menevät jo liikaa hienostelun puolelle jos tarkoitus on olla casual. Mutta vaaleansiniset ovat täysin ok. Jos on kova hikoilemaan, voi silloin olla syytä pukea alle vielä valkoinen aluspaita, joka hieman estää hien siirtymistä uloimpiin vaatekerroksiin. Se voi tuntua kuumana kesäpäivänä hieman tukalaltakin, mutta oikealla materiaalilla siitäkin ongelmasta selviää. Kravattia ei casualiin pukeutumiseen tarvitse laittaa, joten pari ylimmäistä nappia saa olla auki.

Se tuntuu jakavan ihmisten mielipiteitä pitääkö paidan helma laittaa housujen vyötärön sisälle vai ei. Ja kyllä se tuntuu niin olevan, että mitä isompi mies, sen suositeltavaa se olisi. Vapaasti riippuva paidan helma antaa helposti epäsiistin vaikutelman, ainakaan jos se ei kunnolla peitä vatsakumpua. Onkin siis tärkeää osata valita paita sen mukaan, että se istuu hartioilta sekä on myös tarpeeksi pitkä. Monilla isojen miesten vaatteita toimittavalla tällaisia paitoja on, mutta jos saatavuus on huono, ei ole huono idea teettää muutama sellainen paita täysin omien mittojen mukaan.

Irtotakki on hyvä olla, etenkin jos ei ole etukäteen tiedossa muiden vieraiden pukeutumista. Sen voi aina tarvittaessa ottaa pois. Vaihtoehtoisesti irtotakin voi korvata myös villatakilla, josta voi rennosti napittaa vain muutaman ylimmäisen napin. Villatakin, samoin kuin irtotakinkin olisi hyvä noudattaa samaa väriä kuin housujenkin. Myöskin jokin neule toimii hyvin casualissa pukeutumisessa. Sen voi aina tarpeen tulleen ottaa pois ja kietaista rennosti kaulaan.

Jalkaan siis valitaan umpinaiset nahkakengät ja sukat matsaamaan housujen väriä. Kuten aiemmin sanottu, riippuen aivan tilanteesta mutta joskus myös muutkin jalkineet toimivat. Kaikki riippuu niin paljon siitä, mikä on tilaisuuden luonne.

Casualia puketumista voi täydentää myös asusteilla. Huivi kaulassa toimii hyvin, rennosti aseteltuna ja jos tilaisuus antaa myöten kääriä hihoja hieman, voi rannetta koristaa jokin hieno kello ja/tai rannekoru, ehkäpä sellainen jossa yhdistetään nahkaa ja metallia.